Echoes, Silence, Patience & Grace


Echoes, Silence, Patience & Grace, originally uploaded by <Ilse>.

Oon diggaillut Foo Fightersia jo pitkään. Dave Grohl, Taylor Hawkins ja kumppanit nauttii allekirjoittaneen suurta kunnioitusta.

Foo Fighters julkaisi kuudennen studiolevyn, äärimmäisen hyvän levyn nimeltään Echoes, Silence, Patience and Grace. Albumi on ollut mulla nyt nonstop-kuuntelussa muutaman päivän ja tässä tuomio: helvetin kova. Lähentelee kyllä yhtyeen parhaimman levyn, The Colour and the Shape, tasoa.

Sinkkuna ulostettu loistava The Pretender on levyn parhaimmistoa. Kermaa ovat myös kappaleet Erase/Replace, Long Road to Ruin, Stranger Things Have Happen, Let It Die sekä kevyempi Home. Kahdekas biisi Summer's End on myös kelpo viritys.

Nro. 11 But, Honestly on sekin tasoa "jees". Muutama heikompikin biisi tältä albumilta löytyy, esimerkkinä Ballad of the Beaconsfield Miners. Kaiken kaikkiaan levy etenee niin, että alussa mennään vähän kovempaa ja tahti rauhoittuu loppua kohden.

Dave Grohl kertoi muuten tuosta Home -päätöskappaleesta sellaista tarinaa NYT-liitteessä, että biisiä on työstetty todella pitkään. Kappaletta on viilailtu kuulemma jo ennen Everlongin syntyä, mutta vasta nyt biisiin oltiin tyytyväisiä ja se julkaistiin.

Jos joku ihmettelee, että miksei FF ole tehnyt keikkaa Suomessa (pl. KOFFin yksityiskeikka 2004), niin syy on se, ettei suomalaisilla konserttijärjestäjillä ole tällä hetkellä varaa bändiin.

Summa summarum. FF-fanit ja muutkin kauppaan, mars! Tässä vielä linkki The Pretender -musavideoon.

Ei kommentteja: